Porin Sininauhan blogi

  Lähtö. Ihan ovella, vieressä. Se saa mieleni matalaksi, itkuiseksi, ahdistuneeksi. Kuin mustaakin mustempi pilvi olisi pysähtynyt, jämähtänyt kohdalleni koskaan lähtemättä pois. Se oli tullut jäädäkseen, pysyäkseen ikuisesti. Sen tuoma kylmyys, loputon rankkasade muistuttaa omia tuntemuksiani. Kyyneleet, ne surun tuomat kyyneleet löytävät helposti tiensä sinisiin silmiini. Itku, jonka loppua ei näy horisontissa. Ei vaikka miten katsookin kiikareilla. Paha olo on tullut siten jäädäkseen. Ei ole ulospääsyä.  Olen umpikujassa enkä tiedä mitä tehdä, minne mennä tai miten reagoida vallitsevaan tilanteeseen, joka on pelkästään itse aiheutettu. Omien väärien valintojen vuoksi minun on lähdettävä ja jätettävä taakseni kaikki se rakkaus, tärkeys sekä pysyvyys mitä minulla elämässäni on ja on ollut. Tietoisuus siitä saa oloni jo ennestäänkin huonommaksi.  Voiko tämän huonompaa oloa enää edes olla? Sitä en tiedä, vaikka miten olen yrittänyt sitä miettiä. Minun on sanottava hyvästi niin monille