Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2020.

Hei, minun nimeni on huume

Tuhoan koteja, revin perheitä toisistaan, otan lapsia ja se on vasta alkua. Olen kalliimpaa kuin timantit ja kulta. Tuon suruja ja jos tarvitset minua muista, että olen helposti löydettävissä. Minä elän kaikkialla ympärilläsi, asun rikkaassa, asun köyhässä, asuin kouluissa ja kaupungeissa. Asun kaduilla ja ehkä jopa naapureissasi. Minun voimani on mahtava: kokeile niin näet, mutta jos sen teet, et voi koskaan olla varma, että emme enää koskaan päästä toisistamme irti. Voit yrittää minua kerran ja voisin antaa sinun mennä, mutta yritä minua kahdesti niin otan sielusi – olet omani, kun meillä on toisemme sinä varastat ja valehtelet vuokseni. Teet mitä sinun täytyy saadaksesi kokea minut uudestaan. Teet rikoksia, minun hurmani on sen arvioista. Sylissäni tunnet ilon. Sinä valehtelet vanhemmillesi. Voit varastaa isältäsi, kun näet heidän kyyneleensä sinun pitäisi tuntea surua, mutta minun valtani on niin suuri, että kauttasi vaikutan, jopa läheistesi elämään. Voit unohtaa oman moraalisi

Vangittuna

  Valkoiset, betoniset seinät ympärillä, joita ympäröi jyhkeät muurit. Olen vangittuna omista vääristä valinnoistani. Mieleni on vallannut syvä ahdistus, pohjaton ahdistus, jonka tunnelin päässä ei valoa ole havaittavissa. Auringon herkät säteet tunkeutuvat ikkunastani sisään tuoden pienen toivon kipinän siitä, että tästä on mahdollisuus selvitä. Selvitä voittajana. Sitä on kuitenkin äärimmäisen vaikeaa vielä uskoa. Sillä en pääse vielä vähään aikaan täältä pois. En vaikka miten haluaisinkin, vaikka miten toivoisin. Minun on vaan pakko kestää tämä ahdistus, mutta keinoja siihen ei ole. Tunnen itseni totaaliseksi epäonnistujaksi, mikä saa mieleni entistä huonommaksi, entistä synkemmäksi. Päässäni pyörii vain kysymys että miksi? Miksi minun piti joutua taas tänne? Miksi en oppinut vieläkään? Miksi oi miksi? Opinko koskaan? Sitä en vielä tiedä. On täysin mahdotonta vielä sanoa.  Tunnen miten epätoivon katkerat kyyneleet valuvat poskiani pitkin alas. Hitaasti, tuskallisesti. Ihan kuin joka

Urheilun nurja puoli

Heidi Krieger, s. 20.7.1966, kilpaili DDR:n naisten yleisurheilujoukkueessa. Hänen paras saavutuksensa on Euroopan mestaruus vuonna 1986 Stutgartin kisoissa. Krieger, kuten monet muutkin johtavat DDR:n urheilijat aikanaan, oli mukana maan systemaattisessa doping-valmennuksessa. Kriegerille annettiin hänen tietämättään testosteronia sisältävää ainetta. Yleensä DDR:n edustusjoukkueisiin valikoituneet urheilijat päätyivät tehovalmennukseen jo hyvin nuorina. Osana valmennusta versoville urheilijatähdille jaettiin pieniä punaisia karamelleja, joka naisurheilijoiden kohdalla johti kehon maskuliinisoitumiseen. Tehovalmennuksella oli Kriegerin elämässä kauaskantoiset seuraukset; hän päätyi vaihtamaan miehistyneen olemuksensa sukupuolen pysyvästi muuttaen samalla nimensä Andreakseksi. Vuonna 2000 DDR:n urheilun pitkäaikainen ykkösjohtaja Manfred Ewald joutui vastaamaan valmennusmetodeistaan oikeudessa. Ewald sekä hänen apurinsa urheilulääkäri Höpner tuomittiin ehdonalaisiin vankeusrangaistuks

Abebe Bikila: vaikeuksista voittoon

Urheilu kiehtoo minua, koska sarjataulukot ja kilpailut kätkevät taakseen mielenkiintoisia tarinoita ihmiskohtaloista. Urheilijoiden elämäntarinat alkavat erilaisista olosuhteista, mutta lopulta tahto voittaa ja menestyä nostaa huippuyksilöt samalle viivalle lähtökohdista huolimatta. Bikila vietti nuoruutensa paimenena Etiopiassa. 16-vuotiaana hän liittyi keisarilliseen armeijaan. Armeijassa Bikila osallistui maratonjuoksuihin ja voitti armeijan mestaruuskilpailut jääden kuitenkin varasijalle Rooman olympiajoukkueesta. Etiopian tunnetuimman urheilijan, Wami Biratun loukkaannuttua Bikila pääsi osallistumaan kisoihin. Bikila saapui Roomaan mukanaan vain yksi pari loppuun kulutettuja juoksukenkiä. Bikilä päätti osallistua olympialaisiin avojaloin, sillä surkeat kengät aiheuttivat rakkoja. Jännittävän kaksinkamppailun tuloksena Bikila voitti olympiakullan ranskalaisesta Rhaudt Ben Abessalemista. Köyhästä etiopialaisesta paimenesta tuli ensimmäinen afrikkalainen olympiavoittaja. Soihdun

Korona arkeamme pyörittää

Maailman vallannut virus, peittäkää jokainen kidus. Käsiä muista useasti pestä,  ettei iho enää kestä. Pidä ihmis kohtaamisissa järki, luovi karkuun kuin särki. Vaik ihmisjoukko kovin pelkää, Viruksel näyttäkäämme selkää. Kohta vapaana ihmismieli kirmaa, tohtii myös suudella Irmaa.                       Tony Nevo

Esikuvana muille

Joskus on aiheellista pysähtyä miettimään, miten hyvät olot kotimaassamme on verrattuna joihinkin muihin maihin.  Suomessa ihmisillä on yhtäläiset mahdollisuudet tehdä valintoja, sukupuolesta riippumatta. Kaikkialla maailmassa asiat eivät ole näin. Hassiba Boulmerka aloitti juoksemisen vakavasti 10-vuotiaana vuonna 1978. Pian hän jo menestyi voittaen mitaleita alueellisella, kansallisella ja kohta myös kansainvälisellä tasolla. Hassiban ensimmäinen suuri kansainvälinen kilpailu oli Soulin olympiakisat 1988, joissa hän tippui 800 metrin ja 1500 metrin alkuerissä. Hassiban suorituskyky parani hitaasti. Hänen suuri läpimurtonsa tapahtui 1991. Ensimmäinen suuri menestys oli kultaisen liigan voitto Roomassa. 1991 Tokion MM-kisoissa Boulmerka pystyi lyömään kovat venäläiset Dorovskiknin ja Rogasnovan. Välimeren kisoissa Hassiban 800 metrin ja 1500 metrin näyttävä tuplavoitto ei antanut hänelle vain positiivista huomiota uskonnollisissa yhteisöissä. Algerian muslimiryhmät arvostelivat H

Toukan tarina/ Tarinani heille, jotka tarvitsevat toivoa

Syntyessäni olin perheen pienin. ”Pieni toukka” oli mummi sanonut, kun pääsin kotiin sairaalasta. Toukaksi minua kutsutaan edelleen. Isä kuoli minun ollessa vasta vauva, häntä en ole nähnyt edes valokuvasta. Äidilleni taisin olla lapsi, jonka syntymää hän ei toivonut. Ensimmäiset kännini join 5-vuotiaana hörppäämällä muutaman kulauksen keskiolutta. Jouduin lastenkotiin ennen kouluikää, mutta muutaman päivän kuluttua vanhempi siskoni tuli hakemaan minut pulkalla vetäen kotiin. Laki oli silloin erilainen kuin nykyään, perheiden asioihin puututtiin vähemmän. Kotona odottivat väkivaltaiset aikuiset; äitini hakkasi minua ja isäpuoleni kosti tämän lyömällä äitiä. Pakenin todellisuutta päihteiden mahdollistamaan toiseen todellisuuteen. Koulun alettua alkoi myös liiman haistelu ja tupakointi vanhemman pojan opettamana. 9-vuotiaana muutin perheeni kanssa toiselle paikkakunnalle, kaverit vaihtuivat uusiin ja liima alkoholiin. Varastelimme kaljaa kaupoista ja seisoimme päällämme, jotta alko

KIRJOITTAMALLA KORONAN YLI

Korona-aikana ihmiset joutuvat miettimään, miten ajan saa kotona kulumaan. Omalla kohdallani tekemisen löytäminen on ollut helppoa, sillä olen jo pitkään ollut kiinnostunut urheiluun liittyvästä tietokirjallisuudesta. 80-luvulla luin kirjan nimeltä ”Yleisurheilun 1000 tähteä”, joka esitteli huippu-urheilijoita ja heidän suorituksiaan vuoteen 1983 saakka. Kirjasta sain idean etsiä tietoa kyseisen ajankohdan jälkeisistä maailmanluokan tähdistä haaveenani kirjoittaa jatko-osa lukemalleni teokselle. Tällä hetkellä olen kirjoitusurakkani puolessavälissä, jäljellä on vielä reilut sata kirjoittamatonta menestystarinaa. Viimeksi kirjoittamani osio käsittelee jamaikalaisen, kaksinkertaisen olympiavoittajan Elaine Thompsonin uraa. Thompson on 167 senttinen, 57 kiloinen Manchesterin kunnasta kotoisin oleva pikajuoksija. Lukiossa hän oli hyvä, muttei erinomainen, sprintteri. Lukion jälkeen opinnot Jamaikan teknillisessä yliopistossa mahdollistivat Elainelle ammattimaisen valmennuksen. Vuonna

ERÄÄNÄ AURINKOISENA AAMUNA

Herään 7.36. Päätän keittää kahvit ja kääriä sätkän. Menen vessan lattialle juomaan kahvia ja polttamaan tupakkaa. Toimin näin joka aamu. En halua säikäyttää naapureita omalla alastomuudellani parvekkeelLa. Huomaan hyvän fiiliksen seuraavan minua edelleen, näin on ollut monen viikon ajan. Pohdin syytä tähän. Uskon, että jalkapallo potkiminen ja koripallon heittely sekä raitis ilma ovat pitäneet mielialan korkealla. Kotiin jumiutuminen aiheuttaa masentunutta mielialaa. Toista kupillista kahvia juodessani katson YLE:ltä aamu-uutiset. Säätiedotteen perusteella päätän lähteä pyörällä liikenteeseen. Nautin kivasta kelistä. Suuntaan kulkuni Liisankadulle kuntouttavaan työtoimintaan. Perillä juon jälleen kahvia ja luen 1985 uutistapahtumia kuvina. Suunnittelen meneväni ulosottovirastoon maksamaan sakkoja työtoiminnan jälkeen. Elän rutiinien kautta, ne pitävät elämääni kasassa. Jokainen päivä tuntuu tärkeältä. Ajattelen elämän olevan etuoikeus. Pyrin keskittymään arkisiin nautintoihin se

Kokemusasiantuntija Mian kuulumisia / Poikkeuksellista toipumista

POIKKEUKSELLISTA TOIPUMISTA Tätä kirjoittaessani takana on pilvinen mutta raitis vappu. Nyt ulkona paistaa ihana kevätaurinko. Kuinka olenkaan kaivannut sitä tämän pitkän ja harmaan syksyn, talven ja keväänkin jälkeen! Ja juuri saadun tiedon mukaan puretaan osa rajoituksista! Nyt on hiukan helpompi hengittää, eikös vain. Kevätaurinkoa sinne tunnelin päähänkin. Tämä kevät jää mieliimme hyvin poikkeuksellisena. Vaikka kevätaurinko lämmittääkin jo mukavasti, eletään varjossa. Koronan varjossa. Tämä varjo on langennut jokaisen meidän päälle. Meidät on pysäytetty. Hekin, jotka ovat tottuneet pitämään ajatuksensa työssä, on nyt pakotettu pysähtymään. Ja jo liikkumisen rajoitukset, vapauteen puuttuminen, tuovat arkeen täysin uuden muodon. Kuntoutujalle, toipujalle, tuo korona omat yksilölliset haasteensa. Matalan kynnyksen paikat ovat sulkeneet ovensa ja samanaikaisesti mm. psykiatrinen hoito tapahtuu pitkälti etäkontaktien varassa. On kuin eläisimme liian pitkää heinäkuuta ja koko Su