Siirry pääsisältöön

Urheilun nurja puoli

Heidi Krieger, s. 20.7.1966, kilpaili DDR:n naisten yleisurheilujoukkueessa. Hänen paras saavutuksensa on Euroopan mestaruus vuonna 1986 Stutgartin kisoissa. Krieger, kuten monet muutkin johtavat DDR:n urheilijat aikanaan, oli mukana maan systemaattisessa doping-valmennuksessa. Kriegerille annettiin hänen tietämättään testosteronia sisältävää ainetta. Yleensä DDR:n edustusjoukkueisiin valikoituneet urheilijat päätyivät tehovalmennukseen jo hyvin nuorina. Osana valmennusta versoville urheilijatähdille jaettiin pieniä punaisia karamelleja, joka naisurheilijoiden kohdalla johti kehon maskuliinisoitumiseen. Tehovalmennuksella oli Kriegerin elämässä kauaskantoiset seuraukset; hän päätyi vaihtamaan miehistyneen olemuksensa sukupuolen pysyvästi muuttaen samalla nimensä Andreakseksi.

Vuonna 2000 DDR:n urheilun pitkäaikainen ykkösjohtaja Manfred Ewald joutui vastaamaan valmennusmetodeistaan oikeudessa. Ewald sekä hänen apurinsa urheilulääkäri Höpner tuomittiin ehdonalaisiin vankeusrangaistuksiin dopingohjelmasta aiheutuneen ruumiinvamman tuottamisen edistämisestä 20 saksalaiselle naisurheilijalle. Andreas Krieger oli yksi tosiasiallisesti sadoista tai tuhansista uhreista, joiden ääni tuli kuulluksi oikeussalissa.

DDR:n tehovalmennusta vastaavia dopingohjelmia on yhä käytössä esimerkiksi Yhdysvalloissa ja Venäjällä. Onkin aiheellista kysyä, kuinka kovan hinnan urheilijat ovat valmiita maksamaan menestyksestään? Voiko olympiamitalin hinta olla oma elämä?

                                                                                                                                                                            Vesa Kerkkänen

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lähtö

  Lähtö. Ihan ovella, vieressä. Se saa mieleni matalaksi, itkuiseksi, ahdistuneeksi. Kuin mustaakin mustempi pilvi olisi pysähtynyt, jämähtänyt kohdalleni koskaan lähtemättä pois. Se oli tullut jäädäkseen, pysyäkseen ikuisesti. Sen tuoma kylmyys, loputon rankkasade muistuttaa omia tuntemuksiani. Kyyneleet, ne surun tuomat kyyneleet löytävät helposti tiensä sinisiin silmiini. Itku, jonka loppua ei näy horisontissa. Ei vaikka miten katsookin kiikareilla. Paha olo on tullut siten jäädäkseen. Ei ole ulospääsyä.  Olen umpikujassa enkä tiedä mitä tehdä, minne mennä tai miten reagoida vallitsevaan tilanteeseen, joka on pelkästään itse aiheutettu. Omien väärien valintojen vuoksi minun on lähdettävä ja jätettävä taakseni kaikki se rakkaus, tärkeys sekä pysyvyys mitä minulla elämässäni on ja on ollut. Tietoisuus siitä saa oloni jo ennestäänkin huonommaksi.  Voiko tämän huonompaa oloa enää edes olla? Sitä en tiedä, vaikka miten olen yrittänyt sitä miettiä. Minun on sanottava hyvästi...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Hei, minun nimeni on huume

Tuhoan koteja, revin perheitä toisistaan, otan lapsia ja se on vasta alkua. Olen kalliimpaa kuin timantit ja kulta. Tuon suruja ja jos tarvitset minua muista, että olen helposti löydettävissä. Minä elän kaikkialla ympärilläsi, asun rikkaassa, asun köyhässä, asuin kouluissa ja kaupungeissa. Asun kaduilla ja ehkä jopa naapureissasi. Minun voimani on mahtava: kokeile niin näet, mutta jos sen teet, et voi koskaan olla varma, että emme enää koskaan päästä toisistamme irti. Voit yrittää minua kerran ja voisin antaa sinun mennä, mutta yritä minua kahdesti niin otan sielusi – olet omani, kun meillä on toisemme sinä varastat ja valehtelet vuokseni. Teet mitä sinun täytyy saadaksesi kokea minut uudestaan. Teet rikoksia, minun hurmani on sen arvioista. Sylissäni tunnet ilon. Sinä valehtelet vanhemmillesi. Voit varastaa isältäsi, kun näet heidän kyyneleensä sinun pitäisi tuntea surua, mutta minun valtani on niin suuri, että kauttasi vaikutan, jopa läheistesi elämään. Voit unohtaa oman moraalisi ...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Toukan tarina/ Tarinani heille, jotka tarvitsevat toivoa

Syntyessäni olin perheen pienin. ”Pieni toukka” oli mummi sanonut, kun pääsin kotiin sairaalasta. Toukaksi minua kutsutaan edelleen. Isä kuoli minun ollessa vasta vauva, häntä en ole nähnyt edes valokuvasta. Äidilleni taisin olla lapsi, jonka syntymää hän ei toivonut. Ensimmäiset kännini join 5-vuotiaana hörppäämällä muutaman kulauksen keskiolutta. Jouduin lastenkotiin ennen kouluikää, mutta muutaman päivän kuluttua vanhempi siskoni tuli hakemaan minut pulkalla vetäen kotiin. Laki oli silloin erilainen kuin nykyään, perheiden asioihin puututtiin vähemmän. Kotona odottivat väkivaltaiset aikuiset; äitini hakkasi minua ja isäpuoleni kosti tämän lyömällä äitiä. Pakenin todellisuutta päihteiden mahdollistamaan toiseen todellisuuteen. Koulun alettua alkoi myös liiman haistelu ja tupakointi vanhemman pojan opettamana. 9-vuotiaana muutin perheeni kanssa toiselle paikkakunnalle, kaverit vaihtuivat uusiin ja liima alkoholiin. Varastelimme kaljaa kaupoista ja seisoimme päällämme, jotta alko...
Lähetä kommentti
Lue lisää