Siirry pääsisältöön

Katsot minua.

 

Katsot minua. 

Katsot elämääni. 

Näet minussa vain epätäydellisyyksiä, virheitä. 

Harjaamattomat hiukseni, muutamat finnit kasvoillani, silmäpussit molempien silmieni alla sekä päivästä toiseen rohtuneet huuleni olivat samassa melankolisessa asennossa. Huokaisin syvään, sillä toivoin salaa, että tämä jo loppuisi, mutta turhaan. Se taisikin olla vain suuren näytelmän alkusoitto. Näytelmän, joka perustui ikävällä tavalla tositapahtumiin. 

Pidättelin hengitystäni, sillä tunsin miten pelko saavutti minut ja koko vartaloni. Pelko siitä, mitä sieltä on vielä tulossa. Hetken huoneessa vallitsi täydellinen hiljaisuus, mutta vain pienen olemattoman hetken. Korvani sekä pieni ja hauras sydämeni joutuivat kuuntelemaan ne kaikki syytökset minusta. Sydämeni hakkasi tuhatta, jos toistakin. Käteni alkoivat hikoilemaan. Oloni muuttui salaman nopeasti levottomaksi, ahdistuneeksi. Mutta se ei ollut ainoa joka esitti hallitsijan pääroolia. Huomasit tärinäni. Katsoit halveksuen. Kuin olisit huutanut alentavalla äänensävyllä tarkasti tuijottaen minua, alkoholisti, etkä kykene koskaan muuttumaan. Et ikinä. Miksi edes yrität, kun epäonnistumisten mutkainen sekä kivinen, lähes pystysuora leveä tie on edessäsi, jonka loppua ei näy mustassa horisontissa. Pitikö minun vain niellä tuo totuutena vai ainoastaan toisen mielipiteenä. En kyennyt erottelemaan noiden kahden eroa. Olin menettänyt ajattelukyvyn. Olinko menettänyt siis kaiken? Ainakin itensä kunnioituksen, kun havahduin huomaamaan, et sehän olen minä itse, joka puhun eikä kukaan muu.

 

-Silja Arhinmäki-

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lähtö

  Lähtö. Ihan ovella, vieressä. Se saa mieleni matalaksi, itkuiseksi, ahdistuneeksi. Kuin mustaakin mustempi pilvi olisi pysähtynyt, jämähtänyt kohdalleni koskaan lähtemättä pois. Se oli tullut jäädäkseen, pysyäkseen ikuisesti. Sen tuoma kylmyys, loputon rankkasade muistuttaa omia tuntemuksiani. Kyyneleet, ne surun tuomat kyyneleet löytävät helposti tiensä sinisiin silmiini. Itku, jonka loppua ei näy horisontissa. Ei vaikka miten katsookin kiikareilla. Paha olo on tullut siten jäädäkseen. Ei ole ulospääsyä.  Olen umpikujassa enkä tiedä mitä tehdä, minne mennä tai miten reagoida vallitsevaan tilanteeseen, joka on pelkästään itse aiheutettu. Omien väärien valintojen vuoksi minun on lähdettävä ja jätettävä taakseni kaikki se rakkaus, tärkeys sekä pysyvyys mitä minulla elämässäni on ja on ollut. Tietoisuus siitä saa oloni jo ennestäänkin huonommaksi.  Voiko tämän huonompaa oloa enää edes olla? Sitä en tiedä, vaikka miten olen yrittänyt sitä miettiä. Minun on sanottava hyvästi...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Hei, minun nimeni on huume

Tuhoan koteja, revin perheitä toisistaan, otan lapsia ja se on vasta alkua. Olen kalliimpaa kuin timantit ja kulta. Tuon suruja ja jos tarvitset minua muista, että olen helposti löydettävissä. Minä elän kaikkialla ympärilläsi, asun rikkaassa, asun köyhässä, asuin kouluissa ja kaupungeissa. Asun kaduilla ja ehkä jopa naapureissasi. Minun voimani on mahtava: kokeile niin näet, mutta jos sen teet, et voi koskaan olla varma, että emme enää koskaan päästä toisistamme irti. Voit yrittää minua kerran ja voisin antaa sinun mennä, mutta yritä minua kahdesti niin otan sielusi – olet omani, kun meillä on toisemme sinä varastat ja valehtelet vuokseni. Teet mitä sinun täytyy saadaksesi kokea minut uudestaan. Teet rikoksia, minun hurmani on sen arvioista. Sylissäni tunnet ilon. Sinä valehtelet vanhemmillesi. Voit varastaa isältäsi, kun näet heidän kyyneleensä sinun pitäisi tuntea surua, mutta minun valtani on niin suuri, että kauttasi vaikutan, jopa läheistesi elämään. Voit unohtaa oman moraalisi ...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Toukan tarina/ Tarinani heille, jotka tarvitsevat toivoa

Syntyessäni olin perheen pienin. ”Pieni toukka” oli mummi sanonut, kun pääsin kotiin sairaalasta. Toukaksi minua kutsutaan edelleen. Isä kuoli minun ollessa vasta vauva, häntä en ole nähnyt edes valokuvasta. Äidilleni taisin olla lapsi, jonka syntymää hän ei toivonut. Ensimmäiset kännini join 5-vuotiaana hörppäämällä muutaman kulauksen keskiolutta. Jouduin lastenkotiin ennen kouluikää, mutta muutaman päivän kuluttua vanhempi siskoni tuli hakemaan minut pulkalla vetäen kotiin. Laki oli silloin erilainen kuin nykyään, perheiden asioihin puututtiin vähemmän. Kotona odottivat väkivaltaiset aikuiset; äitini hakkasi minua ja isäpuoleni kosti tämän lyömällä äitiä. Pakenin todellisuutta päihteiden mahdollistamaan toiseen todellisuuteen. Koulun alettua alkoi myös liiman haistelu ja tupakointi vanhemman pojan opettamana. 9-vuotiaana muutin perheeni kanssa toiselle paikkakunnalle, kaverit vaihtuivat uusiin ja liima alkoholiin. Varastelimme kaljaa kaupoista ja seisoimme päällämme, jotta alko...
Lähetä kommentti
Lue lisää