POIKKEUKSELLISTA
TOIPUMISTA
Tätä kirjoittaessani takana on pilvinen mutta raitis vappu. Nyt ulkona paistaa ihana kevätaurinko. Kuinka olenkaan kaivannut sitä tämän pitkän ja harmaan syksyn, talven ja keväänkin jälkeen! Ja juuri saadun tiedon mukaan puretaan osa rajoituksista! Nyt on hiukan helpompi hengittää, eikös vain. Kevätaurinkoa sinne tunnelin päähänkin.
Tämä kevät jää mieliimme hyvin poikkeuksellisena. Vaikka kevätaurinko lämmittääkin jo mukavasti, eletään varjossa. Koronan varjossa. Tämä varjo on langennut jokaisen meidän päälle. Meidät on pysäytetty. Hekin, jotka ovat tottuneet pitämään ajatuksensa työssä, on nyt pakotettu pysähtymään. Ja jo liikkumisen rajoitukset, vapauteen puuttuminen, tuovat arkeen täysin uuden muodon. Kuntoutujalle, toipujalle, tuo korona omat yksilölliset haasteensa. Matalan kynnyksen paikat ovat sulkeneet ovensa ja samanaikaisesti mm. psykiatrinen hoito tapahtuu pitkälti etäkontaktien varassa. On kuin eläisimme liian pitkää heinäkuuta ja koko Suomi on suljettu. Ja seurauksetkin ovat helposti sen mukaiset. Retkahduksia voi tapahtua kun "ei ole mitään tekemistä". Pitkällekin toipumisen polulla edenneet ovat vaarassa pudota osallistujasta takaisin avunsaajaksi.
Mitä sitten voisi tehdä? Ehkä tärkein kysymys poikkeuksellisen tilanteen ääressä on "mitä minä voin tehdä koronasta huolimatta kun toisessa vaakakupissa on raittius?". Käytetäänpä hetki aivotyöhön. Kuvittele mitä tekisit ilman rajoituksia ja sen jälkeen mieti, olisiko näitä unelmiasi mahdollisuus toteuttaa? Ehkä eri tavalla mihin olemme tottuneet, mutta voisiko joku keino kuitenkin löytyä?
Seuraavassa hiukan oman "ajatusleikkini" tuloksia. Voimme tavata toisiamme, kunhan huolehdimme tarkkaan ohjeistuksista. Raikkaassa ulkoilmassa on vielä paremmin toteutettavissa etäisyydet. Kasvotusten tapaamisen lisäksi on apuna myös tekniikka. Puhelin on jo vanha, mutta silti toimiva keksintö. Sen rinnalle on tullut videopuhelut ja Teams, Zoom yms. jotka mahdollistavat myös suurempien ryhmien kokoontumisen. Myös päihdeluennot olisi mahdollista pitää internetin välityksellä.
Suurimpana viestinä haluan kai omalta osaltani sanoa, että meitä koulutettuja "puskureita", kokemustoimijoita, on nyt kotona pyörittelemässä peukalojaan. Kyllä, vaikka kenttä huutaa apua. Ei ehkä ääneen, koska juuri nämä ihmiset ovat niitä yhteiskunnan pieniäänisimpiä. Mutta avuntarve on valtava. Jos saisin itse päättää, olisin tukemassa jonkun toisen toipumista. Samalla oma päihteettömyyteni muuttuisi vielä merkityksellisemmäksi. Pohdin kuinka tärkeää on osallistuminen, toisen auttaminen. Ihan konkreettinen tekeminen, tapahtuipa se sitten internetin välityksellä tai vaikkapa luonnossa kävellen. Haluaisin olla se, joka kiskaisee kuilun reunalta ylös. Ja pitää pinnalla, huonollakin hetkellä. Tällä olisi myös kauaskantoiset vaikutukset. Toipujat pysyisivät polullaan ja mahdollisesti voisivat saada jonkun toisenkin samalle tielle. Matkalle kohti raitista tulevaisuutta. Halpa hinta siitä, mitä saattaisi ilman mitään toimintaa olla vastassa, eikös vain? Tällainen olisi juuri tällä hetkellä tämän äidin, isoäidin, vaimon, toipujan ja koulutetun kokemustoimijan, unelmien korona-aika.
Haluan toivottaa juuri Sinulle ihanan raitista toukokuuta tämän Viktor Frankl'n lauseen myötä! "Ihmiseltä voidaan viedä kaikki paitsi yksi asia: ihmisen vapaus valita oma asenteensa, oli tilanne mikä hyvänsä."
Terkuin, Mia
ps. pitäkää itsenne ja läheisenne terveenä!
Tätä kirjoittaessani takana on pilvinen mutta raitis vappu. Nyt ulkona paistaa ihana kevätaurinko. Kuinka olenkaan kaivannut sitä tämän pitkän ja harmaan syksyn, talven ja keväänkin jälkeen! Ja juuri saadun tiedon mukaan puretaan osa rajoituksista! Nyt on hiukan helpompi hengittää, eikös vain. Kevätaurinkoa sinne tunnelin päähänkin.
Tämä kevät jää mieliimme hyvin poikkeuksellisena. Vaikka kevätaurinko lämmittääkin jo mukavasti, eletään varjossa. Koronan varjossa. Tämä varjo on langennut jokaisen meidän päälle. Meidät on pysäytetty. Hekin, jotka ovat tottuneet pitämään ajatuksensa työssä, on nyt pakotettu pysähtymään. Ja jo liikkumisen rajoitukset, vapauteen puuttuminen, tuovat arkeen täysin uuden muodon. Kuntoutujalle, toipujalle, tuo korona omat yksilölliset haasteensa. Matalan kynnyksen paikat ovat sulkeneet ovensa ja samanaikaisesti mm. psykiatrinen hoito tapahtuu pitkälti etäkontaktien varassa. On kuin eläisimme liian pitkää heinäkuuta ja koko Suomi on suljettu. Ja seurauksetkin ovat helposti sen mukaiset. Retkahduksia voi tapahtua kun "ei ole mitään tekemistä". Pitkällekin toipumisen polulla edenneet ovat vaarassa pudota osallistujasta takaisin avunsaajaksi.
Mitä sitten voisi tehdä? Ehkä tärkein kysymys poikkeuksellisen tilanteen ääressä on "mitä minä voin tehdä koronasta huolimatta kun toisessa vaakakupissa on raittius?". Käytetäänpä hetki aivotyöhön. Kuvittele mitä tekisit ilman rajoituksia ja sen jälkeen mieti, olisiko näitä unelmiasi mahdollisuus toteuttaa? Ehkä eri tavalla mihin olemme tottuneet, mutta voisiko joku keino kuitenkin löytyä?
Seuraavassa hiukan oman "ajatusleikkini" tuloksia. Voimme tavata toisiamme, kunhan huolehdimme tarkkaan ohjeistuksista. Raikkaassa ulkoilmassa on vielä paremmin toteutettavissa etäisyydet. Kasvotusten tapaamisen lisäksi on apuna myös tekniikka. Puhelin on jo vanha, mutta silti toimiva keksintö. Sen rinnalle on tullut videopuhelut ja Teams, Zoom yms. jotka mahdollistavat myös suurempien ryhmien kokoontumisen. Myös päihdeluennot olisi mahdollista pitää internetin välityksellä.
Suurimpana viestinä haluan kai omalta osaltani sanoa, että meitä koulutettuja "puskureita", kokemustoimijoita, on nyt kotona pyörittelemässä peukalojaan. Kyllä, vaikka kenttä huutaa apua. Ei ehkä ääneen, koska juuri nämä ihmiset ovat niitä yhteiskunnan pieniäänisimpiä. Mutta avuntarve on valtava. Jos saisin itse päättää, olisin tukemassa jonkun toisen toipumista. Samalla oma päihteettömyyteni muuttuisi vielä merkityksellisemmäksi. Pohdin kuinka tärkeää on osallistuminen, toisen auttaminen. Ihan konkreettinen tekeminen, tapahtuipa se sitten internetin välityksellä tai vaikkapa luonnossa kävellen. Haluaisin olla se, joka kiskaisee kuilun reunalta ylös. Ja pitää pinnalla, huonollakin hetkellä. Tällä olisi myös kauaskantoiset vaikutukset. Toipujat pysyisivät polullaan ja mahdollisesti voisivat saada jonkun toisenkin samalle tielle. Matkalle kohti raitista tulevaisuutta. Halpa hinta siitä, mitä saattaisi ilman mitään toimintaa olla vastassa, eikös vain? Tällainen olisi juuri tällä hetkellä tämän äidin, isoäidin, vaimon, toipujan ja koulutetun kokemustoimijan, unelmien korona-aika.
Haluan toivottaa juuri Sinulle ihanan raitista toukokuuta tämän Viktor Frankl'n lauseen myötä! "Ihmiseltä voidaan viedä kaikki paitsi yksi asia: ihmisen vapaus valita oma asenteensa, oli tilanne mikä hyvänsä."
Terkuin, Mia
ps. pitäkää itsenne ja läheisenne terveenä!
Kommentit
Lähetä kommentti